Nuorten Judopassi

 

Syksystä 2013 olemme ottaneet käyttöön Kajaanin Judokerhossa Nuorten Judopassin, joka on tarkoitettu alle 15-vuotiaille judokoille. Nuorten Judopassin tarkoituksena on toimia nuoren judokan omana kehittymisen mittarina sekä seurantakirjana harjoituksissa opituista taidoista ja judotekniikoista. Uudistuneella Judopassilla on tavoitteena tukea judokan etenemistä laadukkaasti judoharrastuksessaan ja urapolullaan judossa sekä aktivoida nuorta judokaa täyttämään omaa passiaan. Judo-ohjaajille ja valmentajille Judopassi toimii hyvänä apuvälineenä ja ohjeistuksena monipuolisten judoharjoitusten suunnitteluun ja vetämiseen nuorille judokoille.

 

Judopassi sisältää tilan harjoitusten seurannalle ja kisoissa käymiselle sekä koulutuksille ja tuomaritoiminnalle. Lisäksi se sisältää suorituslistauksia motorisista perustaidoista ja vyökokeissa vaadittavista judotekniikoista. Nuorten Judopassiin on valittu sellaisia perustaitoja, joiden hallinta on tärkeää judotekniikoissa. Vyökoemerkinnöistä eli graduoinneista Judopassiin tulee merkinnät siniseen vyöhön (2. kyu) saakka välikokeineen. Perustaitojen listaa voidaan käyttää välikokeiden ("natsakokeet") vaatimuksina vyöarvokorotusten välissä. 

Lisätietoa löydät Suomen Judoliiton sivuilta.