Samille ja Ohtolle kultaa Finnish Judo Openista!

29.10.2023

Palkintokorokkeella Ville Kivelä (vas), Sami Rönty ja Perttu Hurskainen. Kuva: Ohto Koponen.
Palkintokorokkeella Ville Kivelä (vas), Sami Rönty ja Perttu Hurskainen. Kuva: Ohto Koponen.
Palkintokorokkeella Samu Rehtola (vas), Ohto Koponen, Mikko Marttila ja Saku Määttä. Kuva: Sami Rönty.
Palkintokorokkeella Samu Rehtola (vas), Ohto Koponen, Mikko Marttila ja Saku Määttä. Kuva: Sami Rönty.

Kajaanin Judokerhon Sami Rönty ja Ohto Koponen kamppailivat kultamitalit kansainvälisessä Finnish Judo Openissa Turussa lauantaina.

Rönty otteli alle 73-kiloisten miesten sarjassa. Hän voitti kaikki viisi otteluaan täysillä pisteillä eli ipponin arvoisilla suorituksilla.

Nopein voitto tuli Porin Judoseura Fudoshinin Pasi Hiltusta vastaan, jossa Rönty heitti Hiltusen olkavarsiheitolla ipponin arvoisesti, kun ottelua oli kulunut vain neljä sekuntia. Sen voit katsoa tästä linkistä.

Rönty kertoo, että matsaaminen tuntui paremmalta kuin pitkään aikaan.

– Tuntuu tosi hyvältä. Kun oma judo toimi tatamilla niinkuin pitikin, saa olla tyytyväinen. Muutamat edelliset kisat eivät ole menneet niin hyvin kuin olisin toivonut. Siksi näistä kisoista saatu mitali on itselleni tärkeä saavutus.

Rönnyn luottamus omaan tekemiseen ja tekniikoihin kasvoivat turnausvoiton myötä reilusti. Varsinkin ottelut hopeaa saavuttanutta Ville Kivelää (Hämeenlinnan Judoseura) ja pronssille otellutta Perttu Hurskaista (Oulun Judokerho) vastaan olivat kovia, eikä kultamitali irronnut helposti.

Rönnyn ottelun hopeamitalisti Kivelää vastaan voit katsoa tästä linkistä.

Rönnyn seuraavat kisat ovat judon Baltic Sea Championships Orimattilassa joulukuun alussa.

Ohto Koponen otteli alle 73-kiloisten alle 18-vuotiaiden poikien sarjassa. Alkulohkossa Koponen otteli kolme voittoa ja yhden tappion ja selvitti tiensä välieriin lohkon kakkossijalla.

Välierässä Koposta vastaan asettui Tampereen Judon Saku Määttä. Koponen sai ensiksi tehtyä Määtälle yhden pisteen eli waza-arin arvoisen jalkatekniikan. Kahden minuutin kohdalla Koponen sai Määtän sidontaan, josta tuli toinen waza-ari ja ottelun voitto yhdistetyillä ippon-pisteillä.

Finaalissa kohtasivat Koponen ja Tampereen Judon Samu Rehtola. Rehtola onnistui heittämään Koposta ottelun alussa waza-arin arvoisella jalkaheitolla. Ottelu ehti edetä tästä vain puolisen minuuttia, kun Koponen pääsi kuittaamaan Rehtolalle samanlaisella jalkapyyhkäisyllä. Koponen onnistui paremmin, ja jalkaheitto lennätti Rehtolan selälleen tuoden Koposelle voiton ipponilla. Koposen voittoisan suorituksen voit katsoa tästä https://www.youtube.com/live/Ypn55MUvuXc?feature=shared&t=12770

Sarjan voitto Koposelle, hopeaa Rehtolalle (Tampereen Judo) ja kolmannet sijat Mikko Marttilalle (Tampereen Judo) ja Saku Määtälle (Tampereen Judo).

Finnish Judo Openin ykkössija on Koposelle ensimmäinen kansainvälisen tason kultamitali. Koponen otteli samassa turnauksessa viime vuonna hopealle.

– On se aika kova juttu, ja tuntuu hyvältä.

Myös Koposen kisakausi jatkuu joulukuun alussa Orimattilassa.