Kajaanin Judokerholle kuusi mitalia Rovaniemeltä

1.10.2017

Kajaanin Judokerhon Roope Korhonen otteli jälleen sarjavoiton Samurai Cupissa Rovaniemellä 30.9.2017. Sarjan P18-66 kultamitaliin tarvittiin neljä otteluvoittoa. Korhosen nopein ippon tuli ensimmäisessä ottelussa vain kahdeksan sekunnin jälkeen.

Judokerhon Sami Rönty sijoittui pronssille voittamalla samassa sarjassa kaksi ottelua. Kolmas judokerholainen Kristian Heikkinen voitti yhden ottelun ja oli sarjassa neljäs.

Sunnuntaina Rovaniemellä kilpailtiin Barents Cupissa, josta Kajaanin Judokerhon judokat saivat neljä mitalia. Iikka Veijola otteli hopeaa ja Akseli Seppänen pronssia sarjassa P13-42. 
Olivia Törmäkangas sai pronssia sarjassa T18-57 ja Henri Juntunen sarjassa M-90. Oliver Törmäkangas oli viides sarjassa P13-55. Sarjassa P15-60 Topias Törmäkangas nappasi yhden otteluvoiton.

Rovaniemen kisaviikonlopun yhteydessä Kajaanin Judokerhon kunniajäsen Harry Haltulle myönnettiin 6. danin vyöarvo. Halttu on tehnyt merkittävää työtä kajaanilaisen judon eteen, nykyään hän toimii Rovaniemen Koyamassa.

Kajaanin Judokerhon Henri Mylly taas edusti viikonloppuna suomalaista tuomariosaamista Puolan Varsovassa Judo Openissa