Roope Korhoselle kultaa Ryhti-shiaista

7.9.2014

Kajaanin Judokerhon Roope Korhonen otti sarjavoiton Ryhti-shiaissa Raisiossa lauantaina 6.9. Korhonen voitti ipponilla eli täydellisellä suorituksella sarjansa P15-50 neljä ensimmäistä ottelua ja meni jatkoon lohkonsa ykkösenä. Nopein Korhosen ottelu päättyi jo 21 sekunnin kohdalla.

Lonkkaheitto kuuluu Roope Korhosen vahvoihin tekniikoihin, mutta osassa otteluista Korhonen viimeisteli voittonsa mattosidonnoilla, joista vastustajat eivät päässeet pois. Yhdeksän ottelijan sarjassa tiukin ottelu tuli Roope Korhosen eteen semifinaalissa, jossa Korhonen joutui kamppailemaan kolmeminuuttisen otteluajan loppuun asti. Jalkapyyhkäisystä Roope Korhonen sai seitsemän pisteen arvoisen wazarin, jolla hän voitti ruotsalaisen Marcus Odinin 7-0.

Finaalissa Korhonen kohtasi uudestaan avausottelunsa vastustajan, helsinkiläisen Chikaran Ville Hukkasen. Heiton jälkitilanteessa Korhonen oli jälleen vahvempi matossa, ja ottelu päättyi sidontaan.

Kajaanin Judokerhon Vesa Koskelon ottelut Raision Ryhti-shiaissa päättyivät ensimmäiseen otteluun. Koskelo otteli miesten alle 81 kilon sarjassa.