Judoliiton vuoden 2012 Seurajohtaja Kajaanista!

26.2.2013

Suomen Judoliitto palkitsi Kajaanin Judokerhon puheenjohtaja Aki Flöjtin vuoden 2012 Seurajohtaja -palkinnolla tiistaina Helsingissä Suomen Urheilugaalan yhteydessä järjestetyssä kamppailulajien yhteisessä palkitsemistilaisuudessa. Palkitsemismisperusteena oli mm. seuratoiminnan kehittämisessä tehty erinomainen työ. Kajaanin Judokerho on osallistunut puheenjohtajansa johdolla mm. Judoliiton Seuratoiminnan kehittämiskoulutukseen 2012-2013. Lisäksi Judokerho on mukana Judoliiton Pohjois-Suomen alueen toiminnassa.

Puheenjohtaja Aki Flöjt kiittää saamastaan palkinnosta Judoliittoa. Palkinto on hieno huomioinosoitus myös Judokerhon jäsenistölle ja seuratoimijoille, joiden vuosien aikana seuratoiminnan eteen tekemä työ on ollut osaltaan siivittämässä Judokerhoa menestykseen. Kiitokset siis myös jäsenille ja seuratoimijoille!